Tiimiresilienssi
- Haluatko auttaa tiimisi uudelle tasolle?

Haluatko kehittää koko organisaation resilienssiä?

Organisaatiossa toimitaan tiimeissä ja mikäli tiimit eivät toimi resilientisti, ei auta vaikka yksittäiset tiimin jäsenet ovat resilienttejä. Menestys syntyy yhdessä tekemällä. Kun kukin ryhmän jäsen on resilientti, eli muutoskykyinen, on ryhmän resilienssipotentiaali vahva. Liian usein tämä potentiaali jää kuitenkin käyttämättä ja ryhmä toimii sen jäsenen mukaan, jonka resilienssi on heikoin. Työ etenee jotenkuten ja jotain saadaan aikaseksi, mutta riittääkö se? Erityisesti muutoksissa tarvitaan tiimin koko potentiaali, jotta niissä onnistutaan. Myös kilpailukyvyn vahvistaminen edellyttää tiimeiltä resilienssiä. Keneltäkään ei voi ’pudota hanskat’, kun eteen tulee yllättäviä, odottamattomia tilanteita.

Tunnista ja kehitä tärkeiden tiimiesi resilienssiä. Resilience Alliancen Team Synergy ja Team Resilience profiilien avulla määrität tiimien vahvuudet ja heikkoudet. Pääset kiinni siihen, minkä kehittäminen tuo tuloksia. Et kehitä osa-aluetta, jonka kaikki tietävät olevan heikko, joka on oire ja syy on jossain muualla. Oireen hoitaminen ei johda pitkäikäisiin tuloksiin. Meidän on päästävä juurisyyhyn. Resilience Alliancen profiilien antaman datan avulla pääset heti asian ytimeen.

Tiimiresilienssin kehittäminen alkaa siitä, että tilaat tiimillesi resilienssiprofiilin. Tiimiresilienssiprofiili perustuu kartoitukseen, jonka kukin tiimin jäsen täyttää. Tiimin jäsenten vastauksista tehdään nimetön yhteenveto, joka dokumentoidaan graafeina. Kenenkään yksittäisen jäsenen vastauksia ei voida jäljittää.

Feature 74

Mitä palvelu sisältää?

Palvelu koostuu viidestä eri osiosta:

- asiakkaan kanssa pidettävä suunnittelupalaveri, jossa määritellään, mihin haasteeseen haetaan ratkaisua

- Tiimiresilienssiinkkien lähetys tiimin jäsenille, kyselyiden täyttäminen

- Tiimiraportin visualisointi

- Tiimiraportin läpikäynti ryhmän kanssa

- muutosprosessi valmentajan avulla

Tiimin jäsenille tehtävä tiimiresilienssikartoitus

Palvelun ydin on yksittäisille henkilöille tehtävä tiimiresilienssikartoitus, josta muodostetaan tiimiraportti. Raporttia tulkitsemalla voidaan löytää syitä, mitkä aiheuttavat kiistoja, alisuoriutumista tai muita ongelmia. Raportin avulla voidaan myös hahmottaa tekijöitä, joita hyödyntämällä tiimi voi suoriutua paremmin tai päästää loistamaan työssään aivan uudella tasolla. 

Muutosprosessi valmennuksena

Tiimiresilienssiraportti ja seen läpikäyminen on muutosprosessin perusta. Koska raportti perustuu jokaisen henkilökohtaisiin vastauksiin kyselyssä, ne antavat realistisen ja oikean kuvan tiimin tavasta toimia. Tämä antaa muutosprosessille tukevan pohjan: raportti esitetään oletuksena, jonka piirteet jokainen voi henkilökohtaisesti kommentoida.

Jokainen muutosprosessi tarkoittaa oppimista. Kukaan meistä ei voi tehdä muutoksia elämässä, ellei opi uutta tapaa asennoitua tai tehdä eri tavalla jotain asiaa. Siksi tuloksia saadaan fiksusti suunnitellulla ja prosessimaisella valmennuksella, jossa on tavoitteeseen suhteutettu, riittävä määrä valmennuskertoja. Valmennukset toteutetaan teams-tapaamisina, jolloin ne ovat tehokkaita sekä ajan- että rahankäytön näkökulmasta. Voimme myös haluttaessa toteuttaa valmennuksen asiakkaan luona tai yhdistää teams-tapaamisia ja paikan päällä tapahtuvia valmennuksia.

Kenelle ja mihin tarkoitukseen?

Tiimiresilienssi soveltuu sekä ongelmatilanteiden ratkaisuun että tilanteisiin, joissa halutaan parantaa tiimin tuloksentekokykyä - myös paineen alla. Palvelun tilaamiselle täytyy määritellä aina selkeä syy: esim.  onko kyseessä ongelma tai tietty tavoite, miksi palvelu halutaan.

Palvelua käytetään mm. seuraaviin tarkoituksiin:

- tiimin toiminnan tehostaminen

-ongelmatilanteet tai kriisit kuten henkilökemia, klikit, konfliktit

- vuorovaikutuksen parantaminen tiimissä 

- ekstrabuustin löytäminen tiimin työhön ja tuloksiin

- tiimin kukoistaminen, potentiaalin maksimointi, vahvuuksien paras mahdollinen hyödyntäminen

-muutoksessa onnistuminen: markkinatilanne, kilpailutilanne, omistajamuutokset organisaatiomuutokset

Palvelua voi soveltaa eri kokoisiin yrityksiin ja eri toimialoille. Palvelu voi kohdistua seuraaviin henkilöihin tai ryhmiin

-tiimit

-johtoryhmä

Aloitetaan yhteinen hyvinvointiprojekti.

Ole meihin yhteydessä, niin jutellaan tarkemmin siitä kuinka voimme auttaa sinun ja organisaatiosi hyvinvointia.

Käytämme evästeitä verkkosivustollamme. Jotkut niistä ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle, kun taas toiset auttavat meitä parantamaan tätä verkkosivustoa ja käyttökokemusta (seurantaevästeet). Voit itse päättää, sallitko evästeet. Huomaa, että jos hylkäät evästeet, on mahdollista, että kaikki sivuston toiminnot eivät ole käytettävissä.